Long time no see

Blogi on ollut hetken vähän heitteillä, mutta yritän taas ryhdistäytyä nyt kun alkaa jännät ajat. He jotka seuraavat instagramtiliäni/facebookiani tietävätkin jo... Xemalla alkoi juoksut!


Miksi juoksut ovat niin iso uutinen? Koska Xemalle on tarkoitus teettää pennut. Ensimmäinen progetesti 9.2. näytti lukemaa 1,45. Varasimme ajan maanantaille 12.2... proge-arvo olikin jo 8,8. Samana iltana lähdimme astutusreissulle Kirkkonummelle. Onneksi ei sen kauemmaksi tarvinnut lähteä.

Xema ja Yego saivat kolmannet treffinsä (kaksi muuta olivat tutustumista varten, kolmas kerta todensanoo). Hyvän yrittämisen ja leikkimisen jälkeen päätimme lähteä takaisin sisälle, jotta he saisivat huilata ja mahdollisesti tukevanpaa alustaa sisällä. Yego päätti toisin ja kävelyn aikana hyppäsi uudestaan selkään. Nalkkiin jäi. Samalla Yego oli niin huolehtiva Xemaa kohtaan, että oli melkein inhimillistä toimintaa. 10 min olivat nalkissa, mikä on oikein riittävä aika. Päätimme sisällä kuitenkin, että kokeillaan vielä keskiviikkona 14.2. uudestaan, jos Xemalle sopii.

Keskiviikkona 14.2. astutus oli nopeampaa ja nalkissa olivat 26 minuuttia. Molemmat alkoivat olemaan vähän levottomiakin, kun niin kauan pitää olla paikallaan. :D

Nyt toivotaan parasta! 12.3. mahdollinen ulta
Xemalla on 7 hyvänkokoista nisää, mutta 9 kaiken kaikkiaan. Mahanympärys on 35cm, joten sitä aletaan nyt tarkkailemaan. :)


Yhdistelmät täyttävät jalostuksen tavoiteohjelman vaatimukset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyppytekniikka

Sometimes life doesn't go as planned

Miracles in a little girl ♥