Never let fear decide your future

Viimeksi kun pohdin syvällisiä otin kovin vakavasti muiden puheet ja odotukset. Nyt olen omasta mielestäni saanut vähän rennomman ajatusmaailman ja en ehkä painosta itseäni yhtä paljon. Eli en anna tulevaisuuden haaveiden pilata nykyhetkeä. Kisoissakin olen saanut rennomman olotilan, vaikka ei voitettaisikaan. Pääasia on että Xema tekee puomin ja kepit kunnolla ja silloin olen tyytyväinen. Nuorella koiralla, Xemalla, voi joskus lähteä vähän lapasesta, mutta pääkoppa ehtii vielä kasvaa. Olemmehan vain yhtä luvaa vaille kolmosissa. :D

Tässä on taas ollut muutamia treenejä, joita en yksittäisenä jaksa päivitellä, joten ne tulevat tälleen yhtenä ryppäänä. Xemalla on ollut juoksut ja ei olla päästy kisaamaan. Juoksut ovat onneksi ohi ja päästään Kirkkonummelle kisaamaan 4.3. jos me vaikka saataisiin viimeinen 2-luokan LUVA ja SERT. (;

 
Mari Mäkelän treenit tiistaina 7.2. Käännöksiä, päällejuoksua, haltuunottoa ja putkijarrua. Kaikki saatiin loppujen lopuksi toimimaan :)


Marielin treenit 9.2. oli juuri meille ajateltu suoranjälkeinen käänyminen. Loppujen lopuksi jouduin kertomaan 8 hypyn käännöksen jo ennen 7 putkea.



Mari Mäkelän treenit tiistaina 14.2. oli taas vähän kääntymisiä ja haltuunottoa. Ata ei ollut radalla, mutta se sijoitettiin sopivasti hämäämään Xemaa.


20.2. menimme vapaatreenaamaan ja tekemään valmennusryhmän kotiläksyä, erottelua keppitreenin ja kontaktitreenin yhteydessä. Xemalla oli tärppipäivät ja ei ollut ehkä ihan oma itsensä kaikissa tilanteissa. Kääntyi paremmin ja meni oikeille esteille vaikka en ehkä ohjannutkaan kovin selkeästi. Hienoin juttu treenissä oli kuitenkin tuo lähetys kepeille ja itse jäin taakse.


Mari Mäkelän treenit tiistaina 21.2. oli tehty vähän samalle pohjalle kuin hänen edellinen, jotta päästäisiin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja 8-12 välille. Näissä treeneissä tuli varmasti meidän paras puomi IKINÄ! Niin hieno!




Lopuksi vielä eilinen valmennusryhmien treeni, jota myös veti Mari Mäkelä. Tiistain treeni jälkeen hän sanoi tekevänsä ainakin minulle valssitreenin, kun kerran niitä välttelen. Välttelen siksi, koska en tykkää kun olen myöhässä ja Xema valahtaa ja ehtii etsiä uuden esteen. Nyt sitten sain kunnon valssitreenin, joka meni aika hyvin alun varovaisuutta lukuunottamatta. Mari käski ajatella valsseja niistoina, koska niisto on varmasti meidän paras käännös. Tajusin myös, että Xema kääntyy paremmin kun minun liikkeni muuttuu rajusti.


P.S. Lisäsin "Pentuja"-sivun (;

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miracles in a little girl ♥

Sometimes life doesn't go as planned

Hyppytekniikka