Success and nothing less

Eilen oli Xeman ja minun ensimmäiset ohjatut ulkotreenit. Olimme aikaisin paikalla, jotta Xema ehtisi tarpeen tullen rauhoittua. Kentälle mentäessä Xema oli vain menossa suoraan tekemään agia. Kentällä oli kuitenkin paaaljon enemmän häiriötä (muita koiria) verrattuna Xeman aikaisempiin käynteihin. Xema olisi halunnut mennä jokaisen luokse (ystävällisesti kuitenkin), joka vähänkään oli lähellä/tulossa kohti.

          Toisen kouluttajan tullessa paikalle päästin Xeman tervehtimään häntä. Kouluttajalla oli huppu päässä, mutta Xema meni kuitenkin nätisti tervehtimään. Myöhemmin toisella treenipisteellä Xema tervehti toista kouluttajaa. Tervehti ja tervehti, haisteli kauheasti. Kouluttajat olivat kuitenkin suunnitellet suht helppoa treeniä ekaksi kerraksi. Toisella pisteellä tehtiin siivekkeen hakua ja toisella vain leikittiin. Siivekkeen kiertoa olen tehnyt Xeman kanssa, joten teimme riman kanssa koko hypyn hakua. Siihen lisättiin vielä oma liike. Muutaman kerran Xema jäi katsomaan mitä viereisellä kentällä tapahtuu(tollerihan se siellä= Inca? -Ei.). Sain kuitenkin Xeman huomion takaisin minuun. Muuten Xema osasi harjoituksen hyvin, koska olemme tehneet samaa itsenäisesti(tosin ilman häiriötä). Kouluttaja kuitenkin sanoi, että meidän treenejä pitää ehkä vähän vaikeuttaa muihin verrattuna. Leikkimispisteessä Xema leikki hyvin ja innokkaasti. Lisäksi kouluttaja totesi siinä pariin kertaan, että Xema on niin pieni. :D

          Valitsin alunperin penturyhmän sen takia että voisi edetä koiran ehdoilla ja ettei tarvisi edetä niin nopeasti, joka voisi aiheuttaa vauhdin ja hauskuuden hiipumisen. Minusta se oli hyvä päätös, koska siitä huolimatta että osaamme jo vähän enemmän niin tarvitsemme häiriötreeniä. Lisäksi on hyvä, että osa treeneistä ovat helppoja Xemalle, koska harjoitukset vaativat kuitenkin keskittymistä. Aina pitää siirtyä vaikeampaan ja minusta kentän häiriö tekee Xeman keskittymisestä haastavampaa. Kaiken kaikkiaan Xema oli tosi taitava (niin kuin aina (; ) ja pystyi hyvin keskittymään minuun häiriöstä huolimatta.

          Lopuksi saimme vielä kotitehtävän: koiran täytyy osata kiertää vasemmalle ja oikealle namin avulla. Bonuksena oli vielä "kasi" jalkojen ympärillä. Molempia olemme Xeman kanssa tehneet, mutta nyt saan hioa temppuja vielä. Kasia Xema tekee kun kävelen eteenpäin, joten kokeilin mitä se tekee jos seisonkin paikoillani - nopeasti se tajusi. Tässä video Xeman muutamista tempuista. (:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miracles in a little girl ♥

Sometimes life doesn't go as planned

Hyppytekniikka